Vaellustalli Starhill Stable & Korven karitsa

Vaellustalli Starhill Stable & Korven karitsa: Aidon maaseudun hurmaa

Aidolla maatilalla toimiva Korven Karitsan tila, vaellustalli sekä kotieläinpiha on elämyksellinen retki- ja vierailukohde koko perheelle. Sysmän Ravioskorvessa sijaitsevan tilan kotieläinpihakierroksella pääsee näkemään veikeitä kotieläimiä ja osaa niistä pääsee myös silittämään. Tilan kahvilasta löytyy joka päivä itse leivottuja leivonnaisia ja puodissa on myynnissä tilan tuotteita.

Yrittäjä ja maatilan emäntä Nina Blomqvist jätti pääkaupunkiseudun taakseen vuonna 1997 ja osti Päijät-Hämeen Sysmästä tilan ajatuksena kasvattaa puhdasta lähiruokaa suoraan kuluttajille. Hevosyrittäjyys astui kuvioihin vuonna 2001. Tilan yhteydessä toimii Vaellustalli Starhill Stable, jossa pääsee tutustumaan hevosharrastuksen maailmaan. Kokeile maastoratsastusta islanninhevosilla - näille turvallisesti järjestetyille retkille voi lähteä ilman aiempaa hevoskokemusta.

Tilamme hevoset pääsevät elämään niille lajinomaista laumaelämää, oikeata hevosen elämää! Nina kertoo hyvinvoivasta katraastaan ja jatkaa, ”kuinka tärkeää on, että hevoset tuntevat toisensa ja ne saavat vapaasti kiipeillä kallioilla ja käyskennellä pelloilla".

Toimeliaat Nina ja tilan isäntä, joka paikan renki Pasi Sinisalo, laajensivat muutama vuosi sitten tilan painopistettä lammastalouden puolelle. Korven Karitsa -tuotemerkin alla myydään nyt laadukasta tuorelihaa eri muodoissa, lihasäilykkeitä ja makkaraa. Korven karitsan tuotteita saa suoraan tilalta, Reko-piireistä sekä paikallisista lähiruokapuodeista sekä valikoiduista kaupoista.

Kotieläinpihakierroksella vierailija pääsee mm. ihastelemaan kissanpentuja, karitsoja, pupuja, possuja, ankkoja, hanhia, kanoja, lampaita, lehmiä, fasaaneja, rapsuttelemaan talon koiraa sekä tietysti kuvaamaan hevosten hulmuavia harjoja.

Tilan kahvilassa vietät virkistävän hetken kotieläinkierroksen jälkeen. Kahvin ja tuoreen pullan voi nauttia viihtyisäksi sisustetussa navettakahvilassa sisätiloissa tai pihalla, jonne varjoa tuovat suuret puut. Tilapuodista löytyy tilan tuotteita kuten villalankaa, lampaan taljoja, lammasgrillimakkaroita sekä säilykkeitä. Tilapuodista voi ostaa makkaraa grillattavaksi kotieläinreitin varrella sijaitsevalle grillipaikalle.

Työssämme palkitsevinta on nähdä kuinka ihmiset tulevat meille uudestaan, tilallamme on joka kesä jotakin uutta ja elämyksellistä tarjottavaa niin vanhoille kuin uusillekin vierailijoille! Hevostallin entiset leiriläiset taas ovat jo perheellisiä ja he tuovat jälkikasvuaan tutustumaan hevosiin. Silloin tietää onnistuneensa, myhäilee Nina iloisena.

Starhill Stable - islanninhevostallilla voi viettää myös ikimuistoiset polttarit ja osallistua lammaspaimenlomalle.

LISÄÄ TARINOITA

Tutustu myös seuraaviin kiehtoviin yritystarinoihin

Vääksyn Mylly & Puoti

Vireä Vääksyn Mylly Oy on yksi Suomen 30 jäljellä olevasta pienmyllystä ja harvinaisena nähtävyytenä ainutlaatuinen vierailukohde. Asikkalan Vääksyn kanavan läheisyydessä sijaitseva raamikas mylly on jauhanut viljaa jo vuodesta 1942 ja on nykyään tunnettu myös innovatiivisista ja terveysvaikutteisista tuotteistaan.
lue lisää

Luomuruokaa Huljalan Tupalasta

Huljalan Tupalassa kasvatetaan kauniissa maisemissa onnellista kyyttökarjaa. Tilan pelloilla viljellään mm. härkäpapua, rypsiä, tattaria, öljyhamppua, nurmea sekä avomaan vihanneksia. Huljalan omassa ruokapuodissa myydään laadukasta luomukyytön lihaa, härkäpapua sekä hampunsiemeniä.
lue lisää

nälkään & janoon

Syö ja juo Lahden seudulla

Maukkaita tarinoita

Makureitit

Syyspäivä Vääksyssä

5 koh.
5 km
2-3h
Lue lisää

Hemmottelua Heinolassa

5 koh.
7.5 km
5 min. / siirtymä
Lue lisää

Ihastu syksyiseen Iittiin

5 koh.
40 km
50 min
Lue lisää

Makua syksyyn Hollolassa

5 koh.
27 km
40 min
Lue lisää

Lahden makukierros

5 koh.
2.5 km
4-6h
Lue lisää

Viikonloppuna Päijänteen suuntaan

4 koh.
35 km
4-6 h
Lue lisää

Herkutellen Itä-Hämeessä

5 koh.
42 km
3-5 h
Lue lisää

Lahtelainen kierros

5 koh.
3.5 km
4-5 h
Lue lisää

Puhtaita makuja ja syksyn tunnelmia

Lue lisää
Etusivu
Tarinat
Reitit
Syö ja juo